Rovaniemen

 Kuvataidekoulu

 

Galleria

Historia

Opettajat

Oppilaat

 

 

Projektit

Yhteystiedot

Yleistä

Vieraskirja

 

 

Uutiset


Syyssateet tulivat ja kuvataidekoulu alkoi!

Rovaniemen kuvataidekoulun teemana on tänä lukuvuotena TARINAT. 

Luvassa on talven aikana myös erilaisia projekteja, mm.

 osallistumme The Snow Show- tapahtumiin ja teemme työpajaoppilaiden kanssa

seinämaalausta.

Syksyllä alkaa Porin lastenkulttuurikeskuksen ja Helsingin Annantalon sekä Rovaniemen 

kuvataidekoulun yhteinen erityisesti pojille suunnattu

 KLOPIT KIERTORADALLE- projekti. 

 

Rovaniemen kuvataidekoulu vieraili Kemin lumilinnassa. 

Lauantaina 22.2.03 kuvataidekoulun läheiseltä parkkialueelta lähti 39 ihmistä kohti Kemiä.

Suuntana Kemin lumilinna, mutta myös muita kohteita. Ensimmäisenä oppilaat ja opettajat tutustuivat

Taidemuseon antiin sekä Kemin The Snow Show- pilottiosuuteen. Valitettavasti Osmo Rauhalan videoteos oli nähtävillä vasta iltapäivällä, jolloin osa oppilaista kävi sitä katsomassa.

Lumilinnaan tutustuminen kävi mainion oppaan Jaakko Selinin johdolla. Yhdessä ihmettelimme hienoja lumireliefejä sekä jääveistoksia.

Osa oppilaista ihastui myös metallilangasta tehtyihin tekstiiliteoksiin.

Palasimme kotiin Rovaniemelle illan suussa hyvillä mielin, päivä oli antoisa ja aurinkoinen.

Päivitetty 08.2003