OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
SamanaikaisopetusTyötavasta, jossa samaa ryhmää opettaa kaksi tai
useampia opettajia, käytetään yleisimmin nimitystä
samanaikaisopetus. Samanaikaisopetusta ovat
1) avustava
opetus, jossa toinen opettaja opettaa, toinen kiertää
avustamassa
2) rinnakkaisopetus, jossa opettajilla on
omat oppilasryhmänsä luokassa, tai opetus on
rinnakkaista, ja käytössä on "työasemat" tai
"pysäkit"
3) täydentävä opetus, jossa
tuntisuunnitelma on jaettu osiin opettajien kesken, tai
opetus on peräkkäistä
4) tiimiopetus, jossa opettajat
puhuvat vapaasti vuorotellen ja opetus on peräkkäistä,
nopeasti limittyvää.
Resurssiopettaja
Koulullamme toimii tällä hetkellä kaksi
resurssiopettajaa, jotka toimivat myös
samanaikaisopetuksessa sekä joustavissa opetusryhmissä
Joustavilla ryhmittelyillä tarkoitetaan
ryhmänmuodostusta, työ- ja toimintatapoja, joissa
otetaan huomioon oppilaan yksilölliset oppimis- ja
kehitystarpeet. Ensisijaisesti pyritään tukemaan
oppilaan opiskelua hänen omassa oppimisympäristössään
siten, että opetussuunnitelman tavoitteet saavutetaan.
Joustavat opetusryhmät
Joustavia opetusryhmiä voidaan muodostaa siten,
että
- oppilaat jaetaan ryhmiin oppimisvalmiuksien, oppimistyylin
tai kiinnostuksen kohteiden mukaan
- ryhmiä voidaan
muodostaa myös yli luokka-asterajojen
- ryhmien
koostumus vaihtelee toiminnan tavoitteiden tai muun
opetuksen tarpeen mukaan lukuvuoden aikana.
Käytänteet
tällä hetkellä
1.luokkien lukuryhmät, yleensä
oppilaat jaetaan kolmeen tai neljään ryhmään,
lukemisen valmiuksien mukaan.
6.luokkien matematiikan
joustoryhmät, jaetaan kolmeen ryhmään, pyrkien siihen,
että kaikki saavuttavat opetussuunnitelman tavoitteet.
Oppilaita siirretään ryhmästä toiseen, jolloin
pienryhmistä tulee oppilaita yleisopetuksen oppitunneille
ja tarvittaessa yleisopetuksesta on mahdollisuus siirtyä
pienryhmiin joillekin oppitunneille.
Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus
Tukiopetuksella tarkoitetaan sitä, että opetusta
eriytetään
1) yksilöllisillä tehtävillä
2)
oppituntien ulkopuolella
3) henkilökohtaisella
ohjauksella.
Opettajan velvoite on järjestää
tukiopetusta heti, kun oppimisessa tai oppilaan
kehityksessä havaitaan viivästystä tai muita ongelmia.
Tukiopetus voi olla ennakoivaa, syventävää,
yksilöllisesti selkeyttävää tai oppimääriä
kertaavaa opetusta.
Osa-aikainen erityisopetus
Oppilas voi saada
osa-aikaista erityisopetusta laaja-alaisen
erityisopettajan tai erityis-luokanopettajan antamana
opetuksena. Opetus voidaan järjestää yksilö- tai
pienryhmäopetuksena sekä samanaikaisopetuksena.
Koulunkäyntiavustajat
Avustajat toimivat luokissa
oppilaiden oppimisen ja toiminnan tukena. Avuntarve voi
vaihdella lukukaudenkin aikana, jolloin avustajien
liikkuvuus luokkien välillä on joustavaa, tällöin apu
saadaan kohdennettua tehokkaasti.
Läksykerho
Koulussamme toimii läksykerho
päivittäin, jossa lapsi tekee unohtuneet läksyt
aikuisen valvonnassa. Kerho on tarkoitettu
pääsääntöisesti 3-6 luokkien oppilaille.
Moniammatillisuus ja oppilashuoltotyöryhmä
Koulussamme toimii oppilashuoltotyöryhmä, joka toimii
moniammatillisesti, tarkoituksena tukea lasta ja nuorta
kokonaisvaltaisesti tuen tarpeen ilmaantuessa.
Oppilashuoltotyöryhmään kuuluu tällä hetkellä
rehtori, koulukuraattori, terveydenhoitaja,
erityisopettaja. Tilanteen mukaan kutsutaan myös muita
tahoja esim. luokanopettaja, psykologi, lääkäri,
sosiaalityöntekijä. Vanhemmat ovat aina mukana lapsensa
asioita käsiteltäessä. Oheisesta linkistä löytyy
tarkemmin tietoa asiasta. Oppilashuolto
ja koulun sosiaalityo
Varhainen puuttuminen
Rovaniemen kaupungissa
toteutetaan varhaista avointa yhteistyötä Tom Arnkilin
kehittämien eettisten periaatteiden mukaisesti. Eettiset
periaatteet on muokattu lapsi- ja nuorisopoliittisen
ohjelman arvojen - avoimuus, inhimillisyys, osallisuus,
tasa-arvoisuus, turvallisuus, vastuullisuus ja yhdessä
tekeminen - pohjalle.
Koulussamme toteutetaan varhaisen puuttumisen
strategiaa, jonka tarkoituksena on
-ennaltaehkäistä
vaikeuksien syntymistä
-tunnistaa mahdollisimman varhain
tuen tarpeet ja antaa tukea mahdollisimman varhain
-tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa ; lapsen/oppilaan
huoltajien osallisuus oppimisen ja koulunkäynnin tuen
suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
-yhteisten
päämääriin ja tavoitteisiin pyrkiminen.
Tiedonsiirto nivelvaiheissa
Rovaniemen Oppilashuollon strategiassa on kuvattu esi-
ja alkuopetuksen sekä ala- ja yläkoulun väliset
siirtymävaiheen tukitoimet. Siirtymävaiheen tukitoimissa
on tärkeää
1) oikean tiedon antaminen avoimesti eri
osapuolten välillä
2) lapsen/nuoren ja huoltajan
osallisuus tiedonsiirrossa.
Tuen kolmiportainen malli
Tuen
kolmiportainen malli
|
|