Kongon demokraattinen tasavalta

Kongo on Länsi-Euroopan kokoinen, luonnonvaroiltaan äärettömän rikas, metsäinen maa; seikkailukertomusten ja tutkimusmatkailijoiden Afrikan sydän. 1870-luvulla Belgian kuningas Leopold II:n huomio heräsi, kun tukitusmatkailija Henry Stanley vaelsi mantereen poikki. Hän värväsi Stanleyn kulkemaan pitkin Kongo-joen vartta ja tekemään paikallisten heimopäälliköiden kanssa sopimuksia, jotka luovittivat maat Leopoldille. Näin Kongosta tuli Belgian kuninkaan yksinomaisuutta.

Kongon vapaavaltioksi nimetyn siirtomaan rikkaus oli luonnonkumi. Teollistumisen raaka-aineella oli kova kysyntä, ja maasta tuli Leopoldille kultakaivos. Tuotoilla hän rakennutti valtavia palatseja ja puutarhoja. Paikallisille kylille asetettiin kumikiintiöt; mikäli sitä ei saavutettu, vapaavaltion armeija hävitti kylän. Usein valkoiset upseerit käskivät sotilaita tuomaan jokaista käytettyä luotia vastaan yhden irtileikatun käden.

1908 Leopold II joutui luovuttamaan siirtomaansa Belgian parlamentille Kongossa tehtyjen hirmutekojen tultua julki. Kumiterrorina tunnetun ajanjakson aikana 15 miljoonaa kongolaista, puolet koko väestöstä, menetti henkensä sotilaan, nääntymisen tai sairauden viemänä.

Kongo itsenäistyi Belgiasta 1960. Itsenäisyysjuhlissa vaaleilla valittu pääministeri Patrice Lumumba piti intohimoisen puheen, jossa hän arvosteli jyrkästi entisiä siirtomaaisäntiä. Siirtomaavallan aikana Kongon valtavat luonnonrikkaudet, öljylähteet, kulta- timantti- hiili-, kupari- ja tinakaivokset omistivat eurooppalaiset ja amerikkalaiset kaivoskonsernit. Kun Lumumba ilmoitti haluavansa kansallistaa rikkaudet, länsimaat huolestuivat. Sotilaskomentaja Joseph Mobutu kapinoi Belgian ja Yhdysvaltojen tuella; pääministeri Lumumba vangittiin ja teloitettiin. Mobutu kukisti rautaisin ottein ja eurooppalaisten palkkasotilaiden avulla vastarinnan ja nimitti itsensä presidentiksi 1965.

Mobutu otti lisänimen Sese-Seko, ’suuri valloittaja’, ja uudelleennimesi maan Zaireksi. Mobutun valtakausi oli läpimätä ja korruption ryvettämä. Antamalla monikansallisten korporaatioiden haalia luonnonvarat hän kääri massiiviset provisiot sveitsiläiselle pankkitililleen väestön riutuessa. Yhdysvaltain, Ranskan ja Belgian tuella Mobutu pysyi vallassa 32 vuotta.

Kongon naapurimaa, piskuinen Ruanda, oli myös Belgian siirtomaa. Siirtomaaviranomaiset erottivat kaksi kansanosaa, paimentolais-tutsit ja maanviljelijä-hutut neniä mittaamalla toisistaan. Kun maa itsenäistyi, hutuenemmistö nousi valtaan ja aloitti raivoisan kiihotuksen ennen hallinneita tutseja kohtaan. Lopulta tämä kärjistyi 1994 kansanmurhaksi: miljoona tutsia menetti henkensä.

Ruandan kansanmurhan jälkiseuraukset ravistelivat itäistä Zairea. Ugandasta hyökännyt tutsiarmeija pysäytti kansanmurhan, ja kaksi miljoonaa hutua pakeni kostoa peläten rajan yli länteen. Tuomitakseen sotarikolliset tutsiarmeija eteni perässä. Kongon ensimmäisessä sodassa 1997 Laurent Kabila, kongolainen kapinalliskomentaja, syrjäytti Mobutun tutsien tukemana ja valloitti nopeasti pääkaupunki Kinshasan.

Kabila kuitenkin riitaantui liittolaistensa Ugandan ja Ruandan tutsien kanssa, mikä johti täyteen sotaan maiden välillä. Useat Afrikan maat, kuten Angola, Zimbabwe, Namibia ja Tsad lähettivät omia joukkojaan tukemaan Kabilaa. Näin Kongon toinen sota, jota käytiin maan luonnonvarojen hallinnasta, laajeni Afrikan maailmansodaksi. 2002 Kabila salamurhattiin, ja hänen poikansa Joseph otti johdon. Nuori Kabila solmi nimellisen rauhan ja valtiot vetäytyivät, mutta Itä-Kongo pysyi keskenään taistelevien sissiryhmien hallussa. Näihin päiviin jatkunut Kongon toinen sota, tuhoisin sitten toisen maailmansodan, on vienyt viisi ja puoli miljoonaa henkeä.

2006 edelleen epävakaassa maassa pidettiin EU:n ja YK:n rauhanturvaajien valvomat presidentinvaalit, joissa Joseph Kabila valittiin presidentiksi. Tammikuussa 2008 taistelujen runtelemassa itäisessä Kongossa hallituksen ja kapinallisryhmien välillä solmittiin silloin varsin hataralta vaikuttanut rauha, joka on tähän asti pitänyt ja täysin onnistuessaan turvaa koulun rakennustyöt.